KAIKKI JÄTTÄÄ

---

Ja pöllö lähti pois.

Kääpänen kuuli kuinka sen isot pehmeät siivet löivät tasaisesti ilmaa kuutamossa.

Valokin saaren pinnalla väheni kuun kulkiessa pilvien pehmeän peiton alle.

Nyt tunsi Kääpänen jääneensä aivan yksin. Lisäksi se ajatteli kauhuissaan saaren ukon sanoja talvesta ja kylmyydestä.

Nyt jos koskaan pieni ylpeä kääpäpää tiesi varmasti joutuvansa ottamaan apua vastaan isolta linnulta.
Kääpäsen oli uskottava maanpäällisiin voimiin ja mikä pahinta luotettava ilmojen isoon lintuun.

" Nyt vanhat maahisoletukset pahoista olioista maan päällä on heitettävä mereen ja uskallettava apuun!"

VOI SIIVET SOIKOON! LINTU TÄNNE TULKOON! kajahteli kallioisella rannalla pimeässä.