Kuura

Ei osannut Kääpänen kohdata saaren ukkoa kunnolla , kunhan vain vähän kurkisteli. Se sai kuitenkin pian uuden mahdollisuuden näyttätyä haltioille, kun se tapasi Tyttöhaltian keskellä saaren metsää. Silloin oli kylmä aamu. Yöllä oli ollut jopa pieni pakkanen ja vielä aamuauringossa olivat maanpinnankasvit jäisen koppuraisia ja kimaltelivat kirkkaasti. Koko metsä huhkui hiljaista huurrekauneutta. Tyttöhaltia kulki polulla ja ihaili lakanlehtien ruskaa ja kimallereunuksia onnellisena. "Kuulepa tyttönen, tiedätkö tyttönen , maahistytöt Lapissa syövät vain lakan lehtiä!", kuului tyttöhaltian takaa. "Täällähän lehdet ovat aivan herkullisia, kiiltävän makeita,miksi et syö niitää?" Ei onnistunut tämäkään tapaaminen. Moinen huutelu ei tuottanut tulosta. Tyttöhaltia juoksi pelästyneenä koviksi kohmettuneita sammalia pitkin pois metsästä!